Täten julistan virallisesti blogini avatuksi! Nonnih, nyt se on tehty. Alanimeltään tämä voisi olla vaikka "keskeneräisten töiden luettelo" tai "neulomattomien tekeleiden tyyssija" :-). Luulen, että täällä tullaan enemmän puhumaan neuleista kuin tekemään niitä... Tai mistä sen tietää, ehkäpä innostun värkkäämään vaikka mitä!

Vähän minusta: Olen 33-vuotias, naimisissa (uusperhe), kahden lapsen äiti (8v. ja 1,4v). Siviiliammattikin on, mutta tällä hetkellä töitä ei ole. Elämä pyörii taaperon ja koululaisen ympärillä, kotona ja kerhossa.

Muistan ensimmäisen neuletyöni: se oli patalappu koulussa kolmannella luokalla. Paitsi että siitä ei tullut patalappu vaan barbin mekko, koska se leveni ja leveni alaspäin... Seuraavan kerran koskin puikkoihin joskus 11-vuotiaana. Äiti olisi halunnut neuloa, mutta raskas fyysinen työ vei selän terveyden eivätkä kädet kestäneet yksitoikkoista puikkojen heiluttelua. Äiti halusi tehdä meille lapsille joululahjaksi pehmokoiraperheen, mutta kesken kaiken isä joutui tarttumaan puikkoihin. Minun isäni, jo 80-luvulla mallia pehmoisä, joka teki ruokaa ja hoiti lapsia. Muistan ikuisesti sen näyn, kun tulin koulusta ja isä istui nojatuolissa ja neuloi. Isä innostui neulomisesta niin, että neuloi saman tien itselleen kirjoneulepuseron. Minä halusin samanlaisen, joten ei muuta kuin puikot käsiin. Pusero valmistuikin aikanaan, mutta ei siitä yhtä hienoa tullut kuin isällä. Seuraavan kerran innostuin neulomisesta joskus lukion loppupuolella. Seuraavat vuodet neuloinkin innokkaasti, koko ajan oli joku työ puikoilla. Neuloin lähinnä puseroita ja neuletakkeja. En itselleni, kaikille muille kylläkin, ja mielelläni "tilauksesta". Rahat olivat tiukilla, joten jos joku osti langat niin minä tein.

Olen aina ollut huono tekemään itselleni mitään. Pari-kolme puseroa on vuosien varrella tullut käyttöön asti, mutta paljon useammin työt jäävät keskeneräisenä kaapin pohjalle. Prosessi menee aina näin: Iskee halu tehdä jotain, ja heti! Selaan kuumeisesti viimeisen seitsemän vuoden käsityö- ja neulelehdet, kunnes löydän jotain mitä kuvittelen voivani pitää, ja jossa on riittävästi mielenkiintoa myös tekovaiheessa. Hankin langat ja alan tehdä. Teen innolla takakappaleen, etukappaleen, toisen hihan, ja toisestakin ehkä osan... Sitten työ siirtyy pikkuhiljaa jonnekin kaapin perukoille pussissa, jossa ovat puikot ja lehti jossa ohje on ollut. Vuosien kuluttua tökkään käteni pussista törröttävään puikkoon, ja löydän pari käyttämätöntä lankakerää sekä keskeneräisen työn, josta aika on jo ajanut edelle. Siirrän lehden hyllyyn, revin puikot irti, säilytän ehkä käyttämättömät lankakerät ja heitän tekeleen menemään. Muutimme uuteen kotiin joulukuussa. Siivosin muuton yhteydessä ehkä viitisen kappaletta keskeneräisiä puseroita jostain vuosien takaa...

Olen minä jotain saanut valmiiksikin asti: Esikoisen vauva-aikana tein aivan vimmatusti lämpimiä, ihania vauvaneuleita. Osa oli todella käyttökelpoisia, osa lähinnä koristeita. Sitten kun esikoinen tuli siihen ikään, että hän kiskoi puikot irti ja leikki lankakerillä kuin kissanpentu, jäi neulominen taas vuosiksi. Mutta niin vain kaivoin taas puikot esille kuopuksen odotusaikana. Tällä kertaa minulla oli oikein syytäkin: olin päättänyt käyttää vauvalla kestovaippoja ja villahousuja. Mikä sen ihanampaa kuin pukea vauva omatekemiin, pehmoisiin villavaippahousuihin! Rakastuin taas villaan ja neulomiseen, kokeilin kaikki mallit ja hamstrasin lankoja. Tutustuin nettikauppoihin ja kolusin ulkomaisia sivustoja kuolaten ameriikan ihanuuksia. Tilasin Englannista lankaa, ja sitä ensi kerran kokeillessani mielessäni kypsyi hullu ajatus: Minä alan tekemään myyntiin villavaippahousuja merinolangasta! Kukaan muu ei tee sitä vielä, mutta merinovilla oli tulossa laajempaan tietoisuuteen. Minä olisin ensimmäinen!

Siitä lähtien istuin yöt netissä etsien lankoja. Silmissä vilisi lankakeriä, mutta etsin vain 100% villaa, käsittelemätöntä, käsinpestävää, liukuvärjättyä. Pohjois-Amerikassa oli vaikka mitä, mutta Euroopassa valitettavan vähän. Laskin tullikuluja ja räknäsin alveja. Lopulta tilasin saksalaisesta kaupasta lankaa, joka oli lähinnä sitä mitä hain. Tein muutamat pöksyt valmiiksi ja vein ne näytille paikalliselle vaippakauppiaalle, joka lupasi ottaa housut myyntiin. Niin syntyi VaudeVilla. 

Olin siis ensimmäinen, ja sain määrätä myös hinnoittelun. Hinnaksi muodostui lopulta n. 30-50% kalliimpi hinta kuin siihen saakka markkinoilla olleilla hahtuvasta tehdyillä villahousuilla. Ehkä sen takia tuotteet eivät ole mitään huimaa suosiota saavuttaneet, mutta se ei olekaan tässä tärkeintä. Tärkeimpiä ovat Unelmat, jotka tähän liittyvät. Haaveet siitä, että joku havaitsisi juuri minun tuotteeni kaikkein parhaimmiksi, kauniimmiksi ja kestävimmiksi. Haaveet siitä, että jonakin päivänä voisin tilata kaikkia niitä lankoja joita haluan, koska firma tuottaisi niin hyvin. Haaveet siitä, että voisin joskus jakaa unelmani muiden kanssa, ja myydä niitä ihania lankoja muillekin. Ihan aikuisten oikeasti haluaisin... perustaa nettilankakaupan! Ihan hullua, koska minulla on oikeakin ammatti, jota varten opiskelin 8 vuotta ja jota työtä rakastan ja josta maksan opintolainaa vielä vuosikaudet. Mutta nettikauppaa ehkä voisi pyörittää sivutoimisenakin bisneksenä... Näitä asioita kun tulee pohdiskeltua siinä puikkoja heilutellessa, niin minulle heräsi Tarve vuodattaa unelmani johonkin ja jollekin. Olkoon se sitten vaikka tämä ihanan tulenpunainen blogi.